sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Junasukat taaperolle

Viikonlopun virikkeeksi järjestin itselleni neulontaprojektin. Neuloin junasukat taaperolle. Mallina käytin löytämääni vauvan sukka -ohjetta, mutta hiukan omalle käsialalleni ja neulontatyylilleni mukaillen. Junasukan tarina, joka löytyi tuolta ohjeesta, oli todella liikuttava. Toivottavasti se ei vaivu unholaan ja junasukat jatkavat elämäänsä vielä monia sukupolvia eteenpäin.


Lankana käytin kahta erisävyistä Novitan Seitsemän veljeksen Polkka -lankaa. Voi tosin olla, että toinen lanka kuului viime talven Linnut -sarjaan. Vyötteet ovat kadonneet, joten jämälankalaatikko on minulle suuri mysteeri.

Kantapäistä en tehnyt vahvistettuja, koska vauvoilla villasukat tuskin ovat niin suuressa kulutuksessa kuin meillä, jotka kävellään enemmän. Pikkuruisten sukkien neulominen on minulle ihan uusi juttu. Olen aiemmin neulonut vain yhdet vauvan lapaset.

Neulontataktiikkani oli saada molemmat sukat lähes samaan aikaan valmiiksi. Etsin lankakerän molemmat päät käyttööni ja molemmat sukat olivat samaan aikaan puikoilla. Neuloin toisen sukan aina tiettyyn vaiheeseen, jätin sen odottamaan ja neuloin toisen sukan samaan vaiheeseen. Näin säästyin siltä ikävältä ololta, mikä tulee siinä vaiheessa kun saat ensimmäisen sukan valmiiksi ja tajuat, että homma pitää aloittaa uudelleen alusta!

Minulla ei ole käsitystä, minkä kokoiset sukat pikkuvauvoille sopivat ja sen vuoksi tarvitsin tuekseni ohjetta. Kokoon tosin vaikuttavat puikkojen ja langan paksuus sekä neulojan käsiala. Jännityksellä odotan kunhan näitä sovitetaan! :)

Sitten vielä loppukevennykseksi viimeisin perhepotretti meidän laumasta! Kerrankin me kaikki kolme olemme yhtäaikaa samassa kuvassa. Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta ikinä! Onnistumisen takasi se, että Eevi nukkui täysillä kun me Mintun kanssa poseerattiin tietokoneen kameralle.



Näihin kuviin, näihin tunnelmiin! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti