keskiviikko 28. elokuuta 2013

Ihania retrokasseja

Uskalsin tarttua arvokkaaseen retrokankaaseeni. Koin, että olin harjoitellut riittävästi kassien ompelua, enkä heti tuhoaisi hienoa vanhaa kangastani.


Nämä ovat vanhat verhot ja niiden tarina on mielestäni ihana. Verhot ovat äitini ompelemat hänen ja isän ensimmäisen yhteiseen kotiin. Ikää kankaalla on reilut 30 vuotta, joten kangas on todella retroa. Kankaassa on pieniä kulumisen merkkejä, mutta se tekee kasseista entistä viehättävämpiä.

Yhden laukuista haalin jo omaan käyttööni ja yksi menee pikkusiskolleni ihan jo kankaan tunnearvollisista syistä. Yksi laukku on siis edelleen vapaana, jos joku ihastui kuosiin yhtä paljon kuin minä! :)

tiistai 27. elokuuta 2013

Kestokasseja vanhoista verhoista

Edellisestä päivityksestä on jälleen kerran ehtinyt kulua jo kuukausi. No itseasiassa päivälleen kuukausi. Nyt olen niin sanotulla kesälomalla niin minulla on ollut aikaa touhuta jotain tänne blogiin lisättävää!

Kirppistavaroita etsiessäni löysin varastostani pinon verhoja, joita en muitanut olevankaan ja joita en koskaan enää tule käyttämään. Niinpä päätiin tuunata niistä ekokasseja. Täytyy sanoa, että minä ja ompelukone ei koskaan olla oltu ylimpiä ystäviä, eikä meistä edelleenkään sellaisia tullut!


Äiti pyysi tekemään isoja kauppakasseja, joten tässä on sellaisia jättikestokasseja. Mitat ovat noin 50 cm x 60 cm. Pakko myöntää, etten hirveästi mittaillut kankaita leikellessä!


Tässä taas roikkuu ns. normaalin kokoisia kasseja. Alempaan kikkailin taskunkin.


Tämä kassi on ollut jo kahdesti minulla testissä. Kahdet ruokaostokset olen tällä raahannut kotiin ja se kestää ja kestää ja kestää. Siihen myös mahtuu ihan uskomaton määrä tavaraa.

Minulla on säästössä todellista retrokangasta, josta aion tehdä lisää kasseja. Nämä olivat harjoittelukappaleita, etten tuhoa arvokasta kangastani! Menenkin tästä jatkamaan harjoituksia! :)