sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Minä tein sen!

Viimeksi kirjoitellessa lupailin päivitystä hiukan isommasta työstä. Tässä se nyt tulee! Minä neuloin ihan omin kätösin villatakin. En ole aiemmin neulonut käyttövaatteita vaan pelkästään asusteita. Minulla on ollut suorastaan kammo villapaidan ja takin neulomista kohtaan! Nyt olen kammoni selättänyt!


Tähän villatakkiin on käytetty melko kirjava sarja erilaisia lankoja. Etuosa on pääasiassa neulottu Novitan Raita -langalla, selkäosa on Novitan 7 veljestä Polkkaa ja kuvassa oikean hihan yläosan vaaleanpunainen leveä raita on Novitan Ilonaa. Lankojen moninaisuus johtuu siitä, etten ollut varautunut neulomaan isoa työtä. Tällä hetkellä en osta uusia lankoja vaan pienennän melko suureksi kasvanutta lankavarastoani. Langan menekki oli kaksi kerää Raitaa, kerä Polkkaa ja pikkuinen jämäkerä Ilonaa.


Aloitin takin neulomisen selkäosasta ja olin aivan haltioissani Polkka -langan kuviosta. Olisin rikkonut periaatettani ja ostanut lisää Polkkaa. Kaupassa kuitenkin selvisi, ettei kyseistä lankaa enää ole myynnissä ainakaan meidän kaupungin liikkeissä. Suunnitelma B oli yhdistää Polkkaa ja Raitaa keskenään. Lopputulos on tosiaankin persoonallinen  ja ei varmasti ole kenelläkään samanlaista villatakkia! :D


Tässä vielä villatakki päällä (valittelut asukokonaisuudestani). Kuten kuvasta huomaa, takista tuli juuri sopivan kokoinen! Ei paha näin ensiyrittämällä. Takin napit ovat kaikki vähän erilaisia. Minulla on nappijemmassa osa napeista jopa itseäni vanhempia. Olen kerännyt niitä lapsesta saakka. Nämäkin napit ovat joskus koristaneet joitakin muita vaatteita ja pääsivät nyt uusiokäyttöön.

Yllätyin siitä, ettei tämän villatakin neulominen ollut vaikeaa. Aikaa tosin meni kolmisen viikkoa, joten kärsivällisyyttä vaadittiin. Nappasin mallin "neulontaraamatustani" Stitch'n bitch - Sankarineulojan käsikirja. Villatakin nimi on Kirjatoukka ja löytyy kirjan sivuilta 224-228. Kirjasta löytyy  ihania ja helppoja ohjeita sekä todella selkeät ohjeet perusneulontatyyleihin! Minulla löytyykin hyllystä koko kirjasarja! :) Tämän villatakin ohje oli aivan äärettömän yksinkertainen ja juuri sopiva aloittelijalle. Minä sovelsin ohjetta jättämällä kirjoneuleen pois.

Seuraavaksi puikoille menee jotain kesäisempää! :)

tiistai 7. toukokuuta 2013

Rose mohair -myssy

Siirsin kuvia kamerasta koneelle ja huomasin, että siellä oli kuva reilun kuukauden takaisesta työstä. Lisään sen nyt tänne. Olen viimeiset kaksi viikkoa neulonut erästä isompaa projektia, joka ei ihan heti ole valmistumassa! Minulla siis tuskin on tänne mitään lisättävää ennen sitä!


Tällaisen ison myssyn neuloin Novitan valkeasta Rose mohairista. Ostin langat joskus johonkin työhön, jota en koskaan edes aloittanut (tyypillistä).  Minulla on näköjään yksillä puikoilla keskeneräinen raitapipo samaisesta langasta. Tämä myssy on kevyt kuin ilma. Aivan tosi ihana, mutta alkaa olla liian lämmin tässä vaiheessa kevättä. :)

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Maxim -tuotteiden buzzaus

Monet varmaan jo tietävätkin, että olen buzzaaja. Olen ollut Buzzadorin jäsen nyt kolme vuotta. Buzzaamisen ideana on testata tuotteita yhdessä ystävien kanssa. Tässä onkin vuosien varrella lähipiirini saanut testata tuoremehuja, pizzoja, hoitoaineita ja hammastahnoja. Alussa en päässyt mihinkään kampanjoihin mukaan, mutta nykyään pääsen kampanjoihin parin kuukauden välein. Onhan se kiva saada tuotenäytteitä kotiin ja yleensä paketin mukana tulee jokin yllärituote.

Jos sinä haluat buzzaajaksi niin voit liittyä kauttani tästä linkistä: http://www.buzzador.com/fi?refstr=dazz84>http://www.buzzador.com/fi?refstr=dazz84.

Jos liityt kauttani niin saan siitä 100 pistettä. Pisteistä on hyötyä kampanjoihin hakiessa, koska suosituimpiin kampajoihin hakijat valitaan suurimman pistemäärän perusteella. Pisteillä ei voi lunastaa palkintoja. Buzzaaminen on ollut ainakin minulle ja lähipiirilleni oikein antoisaa ja suosittelen sitä kaikille! :)

Nyt viimeisin buzzaukseni on Maxim -urheiluravinnesarja. Sain testattavakseni palautusjuomia ja patukoita sekä treeniä ennen ja treenin jälkeen nautittavia tuotteita. Pakko myöntää, että olen suhtautunut kyseisiin tuotteisiin aiemmin hiukan epäillen. Jotenkin on tuntunut, että miten joku suklaapatukka voi auttaa urheilusuorituksissa.

Testaamani Maxim -tuotteet.
Jouduin kuitenkin muuttamaan mielipidettäni tämän buzzauksen aikana. Aloitin sopivasti juoksemisen talvitauon jälkeen ja tuotteet pääsivät heti todelliseen testiin. Huomasin heti, että Maxim Recovery Bar -palautuspatukat vähensivät lihaskipuja. Yleensä juoksemisen aloittaminen  aiheuttaa särkyä reisiin ja pohkeisiin ja jopa kunnon lihasjumeja. Luulen, että ainakin osatekijä oli palautustuotteissa, joita nautin tunnollisesti aina noin puoli tuntia treenin jälkeen. Toki myös venyttelen aina treenien jälkeen, joten pelkästään tuo ei patukoiden ansiota ole.

Makuvaihtoehdot eivät täysin minua miellyttäneet. Kamalin noista suklaapatukoista oli banaanin makuinen energiapatukka. Myös suolapähkinäpatukka oli melkoinen pettymys. Parhaita makuja olivat ehdottomasti tummasuklaa sekä caramel. Porejuoma on hiukan liian makea, mutta siitä saa energiaa ennen urheilusuoritusta.  Maxim Hypotonic Sports Drink -urheilujuomaa en ole vielä ehtinyt kokeilla, mutta se pääsee käyttöön kunhan aloitan taas intervallitreenit sekä juoksemaan maastossa.

Tuotteita on edelleen vielä paljon jäljellä ja uskon jatkavani niiden käyttöä säännöllisesti. Suhtautumiseni urheiluravinteisiin on hiukan muuttunut. En ole enää niin jyrkkä niitä kohtaan vaan näköjään aina kannattaa kokeilla!