sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Muovipusseista neulottu kassi

Ekoilu on saanut minut valtaansa. Minusta on kiehtovaa miettiä, mitä kaikkea voisi käyttää uudelleen ja mitä materiaaleja voisin hyödyntää neulonnassa. Mahdollisuudet ovat rajattomat!

Pari viikkoa sitten mietin, mistä materiaaleista voisi tehdä matonkuteita. Jatkoin ajatusta ja aloin miettimään, mistä voisin tehdä "lankaa". Kaapissa oli muutama muovipussi ja päätin kokeilla voisiko niistä neuloa jotain.


Leikkasin muovipussit 2-3 cm leveäksi suikaleeksi. Neulomiseen käytin 7 mm paksuisia puikkoja. Muovipussin neulominen käy ranteisiin ja sormiin, koska se on todella jäykkä materiaali. Jos haluaa kestävän lopputuloksen, täytyy neuloa napakkaa jälkeä. Muovin neulominen on myös hidasta ja yhdestä pussista tuli noin 10 senttiä valmista neuletta. Myös suikaleiden leikkaaminen vei aikaa.


Kymmenen muovipussia myöhemin minulla oli kaistale, jonka taitoin kaksinkerroin ja harsin reunat yhteen. Pääosan suikaleista päättelin työhön jo neuloessani, joten ylimääräiset rimpsut sai leikata huoletta pois.


Reunojen harsimiseen käytin harmaata Novitan Hanko lankaa. Jätin harsitun puolen laukun ulkopuolelle, koska se teki lopputuloksesta kivan rosoisen. Olkalenkin neulomiseen käytin muovisuikaleen lisäksi myös vihreää Novitan Miami lankaa, jotta se olisi varmasti kestävä.


Tein kassin reunoihin Miamilla koristeommelta ja ompelin olkahihnan molempiin päihin koristeeksi isot napit.

Tarkkasilmäisimmät varmasti jo huomasivat, että materiaalina on käytetty S-ryhmän kasseja. Tämä ei johdu suuresta rakkaudestani kyseiseen ryhmittymään vaan lähinnä siitä, että näitä kasseja oli kotona kaapit pullollaan! Itseasiassa yllätyin kuinka paljon minulla oli kaapeissa muovipusseja vaikka olen jo ajat sitten siirtynyt käyttämään kestokasseja!

Selvitin hiukan faktatietoa käyttämistäni muovipusseista. Tämä on suora lainaus: "Prisma-kassi on valmistettu 90%:sti kierrätysmuovista. Raaka-aineesta 30% on kerätty S-Ryhmän ruokakaupoissa myytävien tuotteiden kuljetusmuoveista." Myös S-marketin kassi on 70%:sti uusiomateriaaleista valmistettu.

Tämä tarkoittaa sitä, että neulomani pikku kauppakassi on todellinen ekokassi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti